Kesäkirjan tuoksua

Minä täällä, kirja siellä.
Minä täällä, kirja siellä.

Se on nyt siellä. Kotona. Kirjan lämpimäiskappale. Ja minä täällä. Äkäslompolossa. En minä sitä lukea aikonut, mutta olisin halunnut nuuskutella ja hypistellä. Ja olisin halunnut tarkkailla miehen ilmeitä hänen lukiessa kirjaa. Mieshän totesi jo aikoja sitten, ettei aio lukea kirjaa ennen kuin se on kansissa. No nyt on.

Tuoksuu kuulema kesäkirjalta. Niin kuulin äidin sanovan postilaatikolla. Mies käveli puhelin korvalla kirjan kera postilaatikolta sisälle. Kohta kuulin 12-vuotiaan kuopuksemme kommentoivan kirjaa. Ihan sairaan art, kuulema.

Sitten kotoa tuli Snapchat-viesti. Se päättyi kuvaan kirjan sivusta 13. Päällä oli teksti: Mä myöhästyn. Taas kävi niin, että jäin sun tekstiin kiinni.

Kahdeksankymmentäluvulla ei ollut kansitakkeja

Otsalamppu oli yllättävä apu taittovaiheen korjauksia tehdessä.
Otsalamppu auttoi taittovaiheen korjauksia tehdessä.

Tai jos tarkkoja ollaan, niin kansitakkeja on varmaan ollut jo kauan ennen kahdeksankymmentälukua, mutta ei sellaisia, joita oli 90-luvulla. Muistattehan kansitakit!

Muun muassa kansitakkiasia on aiheuttanut korjattavaa taittovaiheessa. Oliko Kouvolassa vuosituhannen vaihteessa Seurahuonetta? Sekin on askarruttanut. Kaikenlaista sitä voi ihmisen silmään hypätä taittovaiheessa. Eikä urakkaa muuta helpommaksi se että on ihan lopen uupunut ja kyllästynyt tekstin veivaamiseen ja pyörittämiseen. Olen vuosien mittaan kahlannut tekstiä ja sen lukuisia eri versioita läpi ehkä noin 32 000 kertaa. Nyt alkaa tökkiä ihan todella.

Mielikuvissani olen paiskannut printatun pinon keräyspaperilaatikkoon ja istunut kannen päälle mököttämään. Unessani olen pidellyt käsissäni vierasta liuskapinoa ja yrittänyt pitää mielessäni pinon sisällön. Rupee riittämään!

Ja silti. Vielä kerran sen luen. Noin neljänkymmenen sivun päiväannos tavoitteenani. Vaikka miten ällöttäisi ja aika paljon ällöttää. Avauduin tästä teemasta vähän kustannustoimittajallekin. Arvelin ällötyksen olevan merkki siitä, että kirja alkaa olla valmis. Kustannustoimittaja Laura oli sattumalta edellisenä päivänä puhunut aiheesta erään toisen kirjansa taittoa lukevan kirjoittajan kanssa, joka oli myös käyttänyt ällötys-sanaa. Kustannustoimittaja totesi ällötyksen olevan normaali prosessin vaihe.

Sunnuntaina lähetän ällötyksen viimeisine korjauksineen kustannustoimittajalle. Sanon kirjalle hei, hei.

Tällaisia ensimmäisen maailman ongelmia täällä!

Tuosta kuvan otsalampusta vielä. Nakutin maanantai-iltana korjauksia taittoversioon. Kun työhuoneen valo ei enää riittänyt, otin apuun ystävältä lahjaksi saamani otsalampun. (Lenkkeily pimeässä metsässä koirien kanssa on meidän yhteinen harrastus!) Toimi hyvin! Ja kuopus oli ihmetellyt näkyä isälleen ääneen 🙂 Toisinaan äidit saattavat naputella läppäriä iltamyöhään sisulla, otsalampun valossa.

Kirja luettelossa

No niin. Tässä se nyt on. Kustannustoimittajan lähettämä ruutukaappaus kustantamon kirjaluettelosta. (Kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla.)

Käyttövehkeitä_luettelo (2)

Esikoislapseni aikoessa maailmaan, koin synnytyssalissa kuolemanpelkoa. (Eikä pelkoa ainakaan lievittänyt synnytyssalin seinään maalatut taivaaseen johtavat portaat.) Nyt esikoiskirjan maailmaan tullessa koen kauhupaniikkia. Jotain samaa näissä maailmaan syntymisissä on!

Ilmestymisaikataulu muuttuu siten, että kirjan pitäisikin olla valmiina jo 31.5. Siis ihan valmiina. Painoon kirja lähtisi huhtikuun lopussa. Ja tällä aikataululla nyt mennään.

 

Joutastelua

pääsiäisruoho
Kuva: Pääsiäisruohojen kasvatus ei tänä vuonna onnistunut odotetulla tavalla, kuten parin päivän takainen kuva osoittaa.
Viimeisimmästä blogitekstistä on vierähtänyt tovi. Se ei tarkoita sitä, etteikö blogi olisi ollut ajatuksissa. Eilen isäni, luultavasti blogini innokkain ja aktiivisin lukija, huomautti laiskasta blogin kirjoittamisesta. Se näytti olevan tarvittava potku takapuoleen. Uutisia isälle: Tässä on nyt sulle muutama rivi uutta luettavaa!

Kustannustoimittaja on nyt kahteen otteeseen lähettänyt käsikirjoituksen minulle merkintöjen kera. Toinen tällainen korjauskierros alkaa olla ohitse. Eilen korjasin murreilmaisuja Markku Kurkkion käännöksen mukaan ja tein tekstiin pieniä viilauksia. Kirjan sivujen ”länsilappi” on tarkalleen ottaen Torniojoen ja Ounasjoen murteiden välimurretta. Markku mainitsi, että luultavasti saan murteesta palautetta, sillä jokaisen kylän murteenpuhujat pitävät omaa kieltään ainoana oikeana. Muistelen kuulleeni, että kirjoissa käytetty murre herättää tunteita ja mielipiteitä. Minä olen sitä mieltä, että ei sole nin justhin. Äkkiseltään voisi luulla, että useimpien kieli lienee saaneen vaikutteita eri alueiden murteista, ajasta ja paikoista. Laitoin tekstin eilen Mari Mörölle, joka ystävällisesti lupasi lukea sen vielä läpi. Huhtikuun alussa palautan käsikirjoituksen taas kustannustoimittajalle. Seuraavana on vuorossa jo taitto!

Maaliskuun alkupuolella sähköpostiini tupsahti kuva kirjan kannesta. Siitä näki, että kannen kuvituksesta vastaava Jussi S. Karjalainen on kyllä kirjan lukenut. Toimittajan töitä tehdessä juttujen piirroskuvitusten näkeminen oli ilahduttavaa ja hämmentävää: joku toinen on luonut samasta asiasta osuvan, omannäköisen ja mielenkiintoisen tulkinnan. Niin kävi myös kannen kanssa. Laitan kannen kuvan tänne blogiin, kunhan saan kuvan sen viimeisestä versiosta. Kanteen tehdään vielä pikkuriikkisiä viilauksia tai on ehkä tehty jo.

Julkaisukynnyksen ylittäminen on ollut piiitkäaikainen iiiso unelma. On vähän hassua, että kun jättimäisen isosta unelmasta on tulossa totta, minä en leiju ja riemuitse vaan ahdistun ja häpeän. Ehkä se kuuluu prosessiin. Tai sitten se kuuluu nimenomaan minun prosessiini. Tyypillistä minua! Olen yrittänyt työntää ahdistusta sivuun ja olla antamatta sille liikaa ajatuksia ja aikaa. Enää ei voi jarrutella!

Ihan pian suunnataan auto kohti Etelä-Savoa. Luvassa on ystävien tapaamista, pääsiäiskokkoa ja joutastelua! (Se tarkoittaa vetelehtimistä. Opin sanan tänään Markulta.)

Muistakaa joutastella!

Varhaisempaa tuotantoa

kirjoitelmavihko

Päätin laittaa tänne näytille vähän varhaisempaa tuotantoani. Tässä kirjoitelma kolmannelta luokalta. Ja nyt ollaan uskollisia alkuperäistekstin kaikille kirjoitusvirheille. No niin:

YLLÄTYS…

Kesken oppitunnin ovelta kuului…hellavarainen koputus? Ja sieltä tuli ”Pappa” pappa sanoi: Minä olen elossa en ole kuollut minä olen parantanut itseni. Minä sanoin teethän sinä minulle allekkainlaskuja niinkuin viimeksikin? joo kai mä. Tuu mun mukaan niin lähdetään syömään mummon paistamia lättyja. Mun on tehny niit hirveesti mieli. Joo sopiihan se haetaan ensin Ilkka. no joo. Tietääks muuten mummo täst mitää? Ei mut koht tietää. Joo! No lähetää vaa. Miten Soili jätti matematiikan tunnin kesken? Eikä opettajakaan sanonut mitään? Mikä on Soilin ”Salaisuus”

Yli 15 vuotta tuon tekstin syntymän jälkeen ilmestyi Kari Saviniemen toimittama antologia Mick Jaggerin näköinen muija : Leino-ryhmän antologia (Daimon 2006), jossa oli mukana runojani. Tässä yksi niistä.

Vapun päivänä vien papan haudalle punaisia neilikoita.              Huutolaispoika, työväenliikkeen mies,                                                                 viiden lapsen isä, itse oma Jumalansa.                                                                    Teki syrjähypyn Tsekkoslovakiassa,                                                                              jäi kiinni, heitti jakoavaimen kaivoon.                                                                        Vei perheensä joka vuosi marssille,                                                                              söi sillivoileipiä Korson kansantalolla                                                                   Vapun päivänä.