Ajattele pikkuvarpaita eli kirjamessutunnelmia

Ylärivissä kirjailijat Tiina Lifländer ja Ira Vihreälehto. Keskimmäisellä kuvarivillä kustannustoimittajani Laura Niemi-Pynttärin haastateltavana Helena Liikanen-Renger. Alhaalla Patu (vas.) ja Tatu.
Ylärivissä kirjailijat Tiina Lifländer ja Ira Vihreälehto. Keskimmäisellä kuvarivillä kustannustoimittajani Laura Niemi-Pynttärin haastateltavana Helena Liikanen-Renger. Alhaalla Patu (vas.) ja Tatu.

Suomen suurin kirjallisuustapahtuma eli Helsingin kirjamessut ovat tältä vuodelta ohi. On (korkea) aika tiivistää oma kokemukseni messuista blogiin. Messuhiippailin paikalla perjantaista sunnuntaihin. Niin ihanaa kuin ihmisten tapaaminen, keskustelut sekä kirjojen katseleminen ja hypisteleminen ovatkin, hulina ja jännitys veivät veronsa. Silmät väsyivät ja pää (yli)kuumeni.

Perjantaina olin yhdessä Minna Rytisalon, Linnea Alhon, Tuomas Juntusen, Otto Lehtisen ja Kalle Lähteen kanssa Seppo Puttosen haastateltavana. Esiintyminen tietysti jännitti, mutta selviydyin. Oli kivaa, että kuulijoiden joukossa oli muutama tuttu, joita pääsin pikaisesti moikkaamaan tilaisuuden päätteeksi.

Perjantaihin mahtui myös kohtaamisia ja skumpan juontia Atenan kohtalotovereiden kanssa, jotka tapasin ensimmäisen kerran toukokuun lopulla. Esikoiskirjailijuuden lisäksi meitä kaikkia yhdistää bloggaaminen. Helena Liikanen-Renger bloggaa ranskalaisesta elämästä ja monikulttuurisesta perhearjesta Chez Héléna -blogissa. Tiina Lifländer kirjoittaa kirjoittamisesta ja elämästä Rooibos kirjoittaa -blogissa. Ira Vihreälehto bloggaa sukututkimuksesta ja eksyy välillä sivuraiteille Kadonneen suvun metsästäjä -blogissa.

Lauantaina tein messuille perjantaita pikaisemman visiitin. Ohjelmassa oli Bloggari-aamupäivä otsikolla ”Kirjoittaja, bloggari, kirjailija”. Paikalle oli ilmoittautunut mukavan paljon bloggareita. Atenan kustannustoimittaja Kanerva Eskola haastatteli, minä ja Kolme syytä elää (Atena 2016) kirjan kirjoittanut Tiina Lifländer vastailimme. Tilaisuuden päätteeksi pääsin keskustelemaan parin bloggarin kanssa ja löysin samalla uusia blogeja seurattaviksi.

Bloggaritapaamisen jälkeen oli luvassa vatsantäytettä kustannustoimittajani seurassa. Näimme toisiamme pikaisesti jo perjantaina. Olin silloin kuulemassa, kun Laura Niemi-Pynttäri haastatteli Helena Liikanen-Rengeriä. Kun kuulin Lauran äänen, tuli jotenkin tuttu olo. Vaikka olimme tavanneet kasvotusten vain kerran aiemmin. Emmekä ole puhelimessakaan jaaritelleet. Silti Laura tuntui ja tuntuu tutulta. Niin voi käydä, kun yhdessä ja vuorotellen pyöritetään samaa käsikirjoitusnippua julkaisukuntoon.

Sunnuntai oli superjännittävä. Meitä Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoa tavoittelevia esikoiskirjalijoita haastateltiin Aleksis Kivi-lavalla. Perjantaina ennen Aino-salin esikoiskirjailijoiden haastattelua kirjoittajaryhmäni oppilas vinkkasi, että jännittäessä kannattaa ajatella pikkuvarpaitaan. Se kuulema auttaa. Ehkä auttoi pikkuvarpaiden ajattelu, ehkä viiden kuukauden päivittäinen meditointi, ehkä se että ikää on nyt enemmän kuin aiemmin, ehkä se että puhuin jännittämisestä etukäteen ääneen. Ehkä joku niistä auttoi tai ehkä ne kaikki yhdessä. En pyörtynyt, en kompastunut enkä pudonnut lavalta. Hyvä niin.