Häpeästä ja siitä kirjoittamisesta

Kesäkuinen myrsky. Kuva ei liity kirjoittamiseen ja häpeään oikein mitenkään, ja silti tuntuu, että liittyy.
Kesäkuinen myrsky. Kuva ei liity kirjoittamiseen ja häpeään oikein mitenkään, ja silti tuntuu, että liittyy.

Jokin aika sitten törmäsin vanhojen opiskelupapereiden joukossa lymyilleeseen pieneen löytöön. Aiemmin täällä blogissani kerroin, että ainakin jo vuonna 2008 olen raapustellut ylös asioita, jotka ovat päätyneet esikoisromaanini käsikirjoitukseen. Löytö paljasti, että jo vuonna 2005 olen kirjoittanut tekstiä, jossa esiintyy Saana-niminen tyyppi.

Yliopisto-opettajaltani Nora Ekströmiltä vuonna 2005 saamassani palautekirjeessä käsitellään sekä kirjoittamaani esseetä että proosan palautepajaa varten lähettämääni tekstinäytettä. Käy ilmi, että jo tuolloin tekstissäni on esiintynyt Saana-niminen henkilö. Hauska sattuma, että samassa palautekirjeessä mainitaan Ville Rauvolan tutkineen kirjoittajan itsesensuuria. Pakko lukea se Villen artikkeli!

Juuri Ville nimittäin soitti minulle melkein vuosi sitten ja kertoi, että Atena haluaisi julkaista kirjani. Niinpä! Sen, jossa seikkailee Saana-niminen tyyppi!

Palautekirjeessä kerrottu linkki Villen artikkeliin ei toimi. No, onhan palautekirjeen saamisesta jo lähemmäs 11 vuotta aikaa! Onneksi artikkeli löytyy myös kansien välistä, Miisa Jääskeläisen ja Petri Pietiläisen toimittamasta teoksesta Kirjoittaja opissa, Kirjoittamisen taitoa ja tiedettä etsimässä (Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuyksikkö 1997). Josko tuo kirjastosta vielä löytyisi…

Palautekirjeessä siteerataan Rauvolan artikkelia:

Viime kesänä istuin keskellä järveä ja mietin, mistä ihmiset eivät ikinä kirjoittaisi. En edes pystynyt selittämään, mitä ajoin takaa. Nyt ymmärrän, että halusin tietää, mistä kirjoittaja ei uskalla tai halua kirjoittaa ja miksi.

Olin aikoinaan mukana kirjailija Kari Saviniemen ohjaamassa Leino-ryhmässä. Muistan Karin neuvoneen, että juuri siitä pitäisi kirjoittaa, mikä kaikkein eniten hävettää.

Häpeää aiheuttaneesta asiasta kirjoittaminen koskettaa varmasti lukijaa. Ei niinkään siksi että päästään tirkistelemään, vaan siksi että silloin ollaan takuulla elämän ja ihmisenä olemisen ytimessä. On kyse elämästä eikä elämän esittämisestä.

Uskon, että siinä mikä hävettää tai on hävettänyt, on hyvä kirjoittamisen aihe. Enkä suinkaan tällä tarkoita, että teksti pitäisi julistaa koko maailmalle tai kenellekään, heti tai koskaan. Olen itse ryöpynnyt tällä viikolla paperille kipeästä aiheesta. Siitä voi syntyä kaunokirjallisuutta. Ehkä. Jos niin käy, jos aihe joskus lähtee maailmalle luettavaksi, kipeästä on ensin etäännyttävä. Siitä on selvittävä. Johonkin pisteeseen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s