Mitä mä paan päälle?

Tähän kuvaan ei tarvinnut meikata. Kuva: Kerttu Pohjalainen

Kustantajalta tuli maanantaina viesti, että valokuvaaja on lähiaikoina yhteydessä. Niinhän kuvaaja sitten olikin. Kirjailijakuvia tarvitaan. Onpas hienoa ja jännää!

Kuvaaja Riikka Kantinkoski halusi etukäteen kuulla kirjasta, sillä kuvien tunnelman halutaan sivuavan kirjan tarinaa. On kiva huomata, että kuviin halutaan panostaa. Kiinnostavaa nähdä, minkälaisen tunnelman kuvaaja kuviin rakentaa.

Turhamaisuuteni ei ole viime aikoina vain nostanut päätään vaan tehnyt itsensä erittäin näkyväksi ja kuuluvaksi. Tiedättehän: Kampaus! Naama! (Ja onneksi päätin ottaa hiustenpidennyksen nyt enkä vasta mummoiässä, kuten aiemmin suunnittelin!)  Pinnallista? Varmasti. Turhamaista? Kyllä! Mutta useimmat varmasti haluavat näyttää valokuvissa enemmän edustavalta ja vähemmän liimatukalta/taikinanaamalta/räjähtäneeltä rusinalta.

Kuvaaja myös esitti toiveita vaatetuksen suhteen. Kuvaukseen saa ottaa mukaan useampiakin vaatevaihtoehtoja, jos haluaa. Mä niin menen vaatekauppaan.

Ps. Haa, sain lauantaiaamuna käsikirjoituksen korjauskierroksen päätökseen. Teksti ei suinkaan vielä lähde takaisin kustannustoimittajalle, vaan seuraavana on vuorossa, tadaa, uusi korjauskierros! Hieman erilainen kuin edellinen.

Toinen ps. Jos ette tiedä, miltä näyttää tyyppi, joka on kuin räjähtänyt rusina, lukekaa Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatun ja Patun outo unikirja (Otava). Ei mulla muuta.

 

Pyjamasta ja villasukista

V__ADA1

Haaveilin kokonaisesta viikonlopusta, jolloin voisin uppoutua tarinan maailmaan ja kirjoittaa kaikessa rauhassa. Todellisuus on toista! Olisiko edes järkevää sukellella koko viikonloppua toisessa todellisuudessa? Noin tunnin verran kirjan parissa kerrallaan on juuri sopivasti.

Pyjama päällä, villasukat jalassa viikonloppuaamuna koneen ääressä. Luurit päässä, Spotifysta oma soittolista soimassa. Asiaan kuuluu myös epäergonominen työasento. Näin tätä kirjaa tehdään. Ja on kivaa! Aamut on parhaita ja musiikki, joka saattelee kirjan maailmaan.

Huomenna jatkan taas (viime viikonloppuna aloitettua, jos oikein muistan) urakkaa, joka ei nyt tunnu urakalta. Kirjoittamisen kynnyksen ylittämisessä ja avantoon kastautumisessa on jotain samaa: jälkeenpäin ei kaduta.

Kuva: Sanni Pohjalainen